- Teettepäs te pitkää päivää.
- Pakko. Et saa tän joskus valmiiksi.

Kello oli jo melkein seitsemän. Mahtoiko mies olla niitä, jotka tulivat aamuseitsemältä töihin, en tiedä, mutta joka tapauksessa tahti on kova. Talo on edelleen hammaslääkärin tuolissa, suu täynnä surisevia koneita, mutta enää ei porata vaan paikataan. Kylpyhuoneesta löysin jo välikaton. Sinänsä masentava ilmestys, joka madaltaa huonekorkeutta puoli metriä, mutta kun sitäkin odottaessa on jo ehtinyt jo jonkin aikaa seurata laenrajaan ruuvatun putkiverkoston kasvua, tuntuu se nyt ihan työvoitolta.

Eilen nukuin korvatulppien avulla puoleen päivään, mikä oli onni, sillä nappasin tapaamaltani rapparilta arvokasta infoa: hän hoitaa keittiön seinät kuntoon, mutta ei vielä pariin viikkoon. Kyse on varmasti pölyisimmästä ja muutenkin häiritsevimmästä jäljellä olevasta työvaiheesta, kun käynti keittiöön on kamarin kautta. En siis suunnittele vielä siivousta enkä varsinkaan kalustamista ennen paluuta Riiasta joulukuun puolessa välissä. Toisaalta ennen viidennelle päivälle kaavailtua lähtöä voin varmasti asustella aika rauhassa.