Keskiviikkona, kun olin palannut Wienistä, kuulin puhetta opettajain lakosta. Eilen torstaina koristivat tiedekunnan käytäviä lentolehtiset ja seinille liimatut tiedotteet: 01 päivää lakkoon. Koulutuksen ja tieteen syndikaattien vertikaali julisti lakon alkaneeksi tänä aamuna. Vertikaali julistaa tiedotuslehtisessänsä vaativansa lähinnä palkkojen nostamista. Lehdykän mukaan aloittelevan opettajan palkka on täällä 4025 kunaa (noin 550 €) eli selvästi alempi kuin maan keskipalkka, 4633 kunaa (n. 630 €), kun taas useimmissa Euroopan maissa se ylittää keskipalkan yhtä selvästi. En tietääkseni kuulu mihinkään täkäläiseen syndikaattiin, mutta tuen toki mielelläni niitten vaatimuksia, koska 4025 kunaa kuussa on aika vähän rahaa. Itse saan palkkaa myös toiselta työnantajaltani, Suomen CIMO:lta, ja se raha on selvästi suurempi.
Tässä yhteydessä huomioitakoon, että kysymys on nettopalkasta. Työsopimukseen täällä kirjoitetaan, kuinka suuri on työntekijän nettopalkka, eikä esim. minulla ole mitään käsitystä siitä, kuinka paljon maksan tänne veroja ja muita maksuja. Työntekijän kannalta järjestely on tietenkin erinomainen, kun tietää tarkalleen, kuinka paljon rahaa tilille kertyy joka kuukausi. En vain käsitä, kuinka työnsntajat pystyvät kantamaan vastuun muutoksista valtion ja kuntien vero- ja sosiaalipolitiikassa. Ehkä tämmöisiä sopimuksia tehdään vain julkisilla aloilla? Outoa joka tapauksessa.
Olen siis lakossa, ensi kertaa elämässäni. Tosin en oikeastaan tiedä, olenko lakossa. CIMO:lle Syndikaattien vertikaali ei ole esittänyt mitään vaatimuksia. Ehkä lakkoilen vain työsuhteestani Zagrebin yliopiston filologisen tiedekunnan kanssa, mutta CIMO:n kannalta olen töissä? Ei mitään käsitystä siitä, mitä tämän käytännössä pitäisi tarkoittaa. Selvää on vain, että en mennyt töihin tänä aamuna, ihan siitä käytännön syystä, että siellä ei ole ketään. Huomattavan esteen opetustehtäväni täyttämiselle muodostaa opiskelijain poissaolo yliopistolta. En ole kuitenkaan noudattanut Vertikaalin ohjeita, koska annoin pari artikkelia luettavaksi ja yhden sivullisen tekstiä käännettaväksi lakon ajaksi. Toisaalta ehkä juuri näin minun pitää menetelläkin: tiedekunnan kannalta lakkoilen muitten tavoin kotona, mutta CIMO:n silmiessä hoidan hommani etätyönä.
Lähdettiin sitten opiskelijoitteni kanssa lakon kunniaksi olusille. Kertoivat, että tämmöisiä lakkoja on keskimäärin kerran vuodessa. Lakko tuskin kestäisi yhtä päivää pitempään. Entinen vuokraemäntäni Višnja kumminkin sanoi, että Kroatiassa ei paljoa lakkoilla, koska työntekijät pelkäävät työnantajiansa. Miten se nyt pitäisikään ymmärtää? Olen jo tottunt täällä siihen, että totuuden kuultuani kuulen heti perään päinvastaisen totuuden. Višnja toisaalta piti vertailukohtana Ranskaa, joka taitaa olla ammattiyhdistystoiminnassa aika ääritapaus.
Joka tapauksessa lakko tuli hyvään aikaan, koska keskiviikkona kuulin tiedekunnassa, että poliisi oli soitellut ja kysellyt, koska aion uusia oleskelulupani. Olin jo ehtinyt toivoa, etten tarvitse koko lupaa, en nimittäin ollut sitä viime vuonnakaan muuhun tarvinnut kuin pankkitilin avaamiseen. Hakeminen taas oli ollut vastenmielistä, aikaavievää ja turhauttavaa hommaa. Nyt sain kuulla tiedekunnan toimistosta, että luvan uusimisen pitäisi olla helpompaa kuin haku ensimmäistä kertaa: he valmistavat minulle muutaman paperin, jotka sitten vain vien poliisille. Minun ei tarvitsisi edes todistaa rikosrekisterin puuttumista.
Tänään sitten menin ikävän tuttuun paikkaan Petrinjska-kadun pääpoliisiin. Toivoin, että voisin jättää paperit ja tulla sitten hakemaan valmin luvan, niin kuin tiedekunnassa oli sanottu. Mutta virkailija sanoi, että minun pitää saapua ennen yhtä ja kello oli juuri yli yhden. Eikä suostunut ottamaan papereita vastaan, eikä edes kertonut syytä siihen, miksi hän ei voi sitä tehdä vaikka hän istuu paikallansa ja minä seison tiskin takana. Ymmärrän kyllä, että asioiden hoitaminen ei ole aina niin helppoa kuin miltä näyttää, mutta ärsyttävää on jos en saa tietää ongelmiin mitään järjellistä syytä.
Virkailijatäti kehotti tulemaan maanantaina uudestaan ennen puolta päivää. Sanoin, etten voi, koska olen Unkarissa, mistä täti sai päähänsä että olen unkarilainen. Sain kuitenkin tietää, että minun on tultava vuorokauden kuluessa maahan saapumisestani. Laki on nimittäin semmoinen, että kaikkien ulkomaalaisten täytyy ilmoittautua poliisille vuorokauden kuluessa Kroatiaan saapumisesta. En vaan ole kuullut vielä kenestäkään, joka olisi niin tehnyt, enkä kenestäkään, jolle ilmoittautumatta jättäminen olisi tuonut jonkin rangaistuksen. Mutta olenpa sitten ilmoittautuessani maassa laillisesti, toisin kuin tänään.
Minä ehdin hyvin keskiviikkona hakemusta jättämään, koska luentoni alkaa vasta kahdelta. Ihmettelen vain, kuinka asioita hoitavat ulkomaalaiset, joitten pitää työskennellä koko päivä kellon mukaan. Virkailija nimittäin kehotti tulemaan hyvissä ajoin, jotta jonotusnumeroita riittää. Tarkoittaa siis, että toimistossa voi kulua tuntikausia pelkkään sen odottamiseen, että pääsee jättämään paperinsa. Minusta jono merkitsee aina vikaa systeemissä: jos pitää jonottaa, jokin ei toimi. Ja jos jossain toimistossa ihmiset joutuvat vuosikausia tuhlaamaan tuottavia työtunteja jonottamiseen, pitäisi ajatella, että on aika muuttaa jotakin.
Eikä se jono ole ainoa vika. Sain kuulla, että minun pitää uudelleen hankkia paperi, joka todistaa, etten ole rikollinen. Virkailija kehotti minua soittamaan isälleni, jotta hän noutaisi paperin poliisilta ja postittaisi sen minulle. Sanoin, että Suomessa viranomainen postittaa paperinsa ihan itse. Kroatiassa viranomainen ei ota edes kopioita, vaan jokainen paperi pitää juosta itse monistamaan kun virkailija sitä tarvitsee. Poliisitaloa vastapäätä onkin kolme monistuspalvelua. Mutta viime vuoden kokemuksesta myös tiedän, että oikeusrekisterikeskuksen lähettämä englanninkielinen nuhteettomuustodistus, jonka sisältö on kirjaimellisesti yhtä tyhjän kanssa, on vielä kroaatinnettava virallisella kääntäjällä. Tämä perii lystistä 200 kunaa, jotka minä puolestani voin laskuttaa yliopistolta. Näin tietysti pidetään kauniisti yllä palvelualojen työllisyyttä. Kysyin vielä, tarvitseeko poliisi todistuksen siitä, että olen syntynyt. Ei, vastasi virkailija, se vaaditaan vain ensimmäisellä kerralla lupaa haettaessa. En vaan vieläkään ymmärrä, mitä virkaa on syntymätodistuksella, jossa ei lue mitään mitä passissakin ei lukisi. Ja jos minun pitää todistaa syntyneeni, eikö minun pitäisi myös todistaa myös, etten ole kuollut? Ei, tätä en kysynyt virkailijalta.
Hakuproseduurissa minua harmittaa ehkä eniten, että joudun tuomaan paikalle myös vuokraemäntäni, jonka pitää hankkia käydä poliisilla todistamassa henkilöllisyytensä ja omistusoikeutensa asuntoon, jota minulle vuokraa. Eikä sitä voi todistaa kauppakirjalla, vaan notaarilta pitää hakea erillinen paperi. Jokainen ulkomaalaiselle asunnon vuokraava siis joutuu juoksentelemaan vuokralaisensa asioilla. Vuokrasopimusta polisi ei tahdo nähdä, ehkä semmoisia ei täällä muutenkaan harrasteta.
Vertailun vuoksi kerron tässä mielelläni, miten sain oleskeluluvan Virosta. Se oli nimittäin suorastaan hauskaa. Hakuohjeet löysin helposti verkosta: minun piti ottaa mukaan valokuva sekä kopio tiliotteesta, jolla todistin ansaitsevani vähintään virolaista vähimmäispalkkaa vastaavan summan, muistaakseni 1000 euroa viimeisen 12 kuukauden aikana yhteensä. Tätäkään en olisi tarvinnut, jos minulla olisi ollut vakituinen työpaikka Virossa. Otin mukaan varmuuden vuoksi myös asuntoni kauppakirjan, mutta sitä en muistaakseni edes näyttänyt, koska omistusoikeuteni asuntoon tarkastettiin kiinteistörekisteristä – jos olisin asunut vuokralla, olisi minun pitänyt esittää vuokrasopimus.
Kävin vain kerran kaupungin laidalla ulkomaalaistoimistossa, jossa virkailija oli hyvin ystävällinen ja kysyi minulta tulojen lisäksi vain, minkä pankin konttorista tahdon noutaa oleskelulupani. Se ei nimittäin ole mikään passiin kiinnitettävä tarra, vaan kuvallinen sirukortti, jollainen on myös lähes kaikilla virolaisilla ja jolla voi maksaa kaupungin busseissa ja lainata kirjoja kirjastosta. Kun sain sähköpostia, että lupa on valmis, menin pankkiin ja maksoin kortista muistaakseni 200 kruunua. Sanottakoon vielä, että missään vaiheessa ei pitänyt juosta yhteenkään kopiointipalveluun. Hakumenettely on tietysti Virossakin hankalampi EU:n ulkopuolelta tuleville, mutta käsittääkseni vain siltä osin, että näitten pitää esittää nuhteettomuustodistus ja uusia lupansa vuosittain, toisin kuin minun, joka sain heti oleskeluluvan viideksi vuodeksi eteenpäin.
Kommentit