Julkaisen nyt tässä plokissa CIMO:lle laatimastani lukuvuoden 2005–6 toimintakertomuksesta muutaman semmoisen otteen, jotka voivat kiinnostaa laajempaa yhteisyyttä. Näissä otteissa on noin puolet alun perin yhdeksänsivuisesta raportista: olen poistanut jaksot, joissa pohdin opetuksen kehittämistä sekä kohtia, joissa maintsen tiedekunnan työntekijöitä nimeltä – en tahdo, että joku viaton horvaatti googlaa itsensä suomenkielisestä tekstistä, jonka sisällön arvoitus jää sitten valvottamaan yökausiksi.

Yliopisto ja tiedekunta

Zagrebin yliopisto (Sveučilište u Zagrebu) koostuu useista tiedekunnista, jotka ovat hallinnollisesti ja identiteetiltäänkin hyvin itsenäisiä. Tiedekunta on yliopistohallinnon keskeisin taso, jonka yläpuolella oleva yliopiston keskushallinto vaikuttaa hyvin kevyeltä. Kuvaavasti minulla ei ensimmäisen komennusvuoteni aikana tullut kertaakaan asiaa yliopiston päärakennukseen. Kroaatiksi ei kukaan sanokaan työskentelevänsä tai opiskelevansa yliopistolla tai laitoksella vaan ”tiedekunnassa” (na fakultetu).

Filosofinen (humanistinen) tiedekunta (Filozofski fakultet) sijaitsee Trnjessä, pääosin viimeisten 40 vuoden aikana rakennetulla alueella keskikaupungilta etelään, noin kilometrin päässä rautatieasemalta. Alueen muu rakennuskanta koostuu pääosin isoista liikerakennuksista, hotelleista ja betonielementtikerrostaloista. Tunnelma on itäpasilamainen. Tiedekunnan rakennus on kolmikerroksinen talo vuodelta 1962, ulkoiselta ilmeeltänsä tylsän betoninharmaa, sisältä yhdistelmä vastaremontoituja käytäviä ja nuhjuisia luokkahuoneita. Tupakointi on kiellettyä koko rakennuksessa, mistä on seinillä monta muistutusta. Silti kellarikerroksen kanttiinissa on erillinen tila tupakoimattomia varten. Se onkin auditorioitten lisäksi ainoa paikka, jossa kieltoa johdonmukaisesti noudatetaan. Ruoka kanttiinissa on korkeintaan keskinkertaista laitosruokailutasoa.

Laitos ja oppituoli

 

Hungarologian ja orientalistiikan laitos (Odsjek za orientalne studije i hungarologiju) jakautui vuoden 2006 alussa hungarologian oppituoliin (Katedra za hungarologiju) sekä indologian, judaistiikan ja turkologian oppituoleihin. Suomen lehtoraatti jäi hungarologian oppituolin yhteyteen. Käytännön työhön laitoksen jakautuminen ei juuri vaikuttanut. Laitoksilla on Zagrebin yliopistossa varsin vähän päätösvaltaa. Oppituolin ja samalla koko laitoksen johtajana toimii unkarin kielen dosentti Orsolya Žagar Szentesi. Lisäksi oppituolissa työskentelee kaksi vakinaista lehtoria, kaksi vierailevaa professoria ja yksi vieraileva lehtori, jotka kaikki ovat unkarilaisia. Lisäksi henkilökuntaan kuuluu kokopäivätoiminen kirjastonhoitaja sekä kirjastoharjoittelija, molemmat kroatialaisia. Yhteisenä työkielenä on yleensä unkari.

Hungarologian oppituoli toimii tiedekunnan rakennuksen pohjakerroksessa. Saman käytävän varrelle on sijoitettu muittenkin kielten laitoksia, mm. skandinavistiikka. Oppituolin käytössä on kaksi huonetta. Pieni huone (B002) on laitoksen johtajan käytössä. Iso huone (B001) toimii kirjastona, tietokonetilana (kirjastonhoitajan koneen lisäksi henkilökunnan käyttöön on toinen kone), henkilökunnan työtilana ja kahvihuoneena. Tilanpuutteen vuoksi siellä myös järjestetään joitakin kursseja. Useimmilla henkilökuntaan kuuluvilla ei ole tiedekunnassa omia työtiloja, joten kollegoita tapaa lähinnä näitten kiirehtiessä luennolle, ottaessa kopioita tai pitäessä vastaanottoa kirjastohuoneessa.

 

Suomen lehtorin työtilana on hungarologian oppituolia vastapäätä sijaitseva pienehkö huone B027, joka oikeastaan kuuluu indologian oppituolille. Tätä huonetta olen jakanut Intian kirjallisuuden lehtorin kanssa: kummankin käytössä on oma työpöytä. Olen työskennellyt huoneessa omalla kannettavalla koneellani, jonka olen yhdistänyt kaapelilla tiedekunnan varsin hyvään ja nopeaan, joskus tosin ylikuormituksen vuoksi tukkeutuvaan laajakaistaan. Aiemmin huone on kuulunut indologian emeritusprofessorille, joka viime vuodet käytti sitä lähinnä arkistona. Laitos oli johtajansa mukaan jo useamman vuoden yrittänyt pyytää professoria siirtämään kirjansa ja paperinsa, jotka käytännössä täyttivät koko huoneen – eivät vain kirjahyllyjä vaan myös pöydät, ikkunalaudat ja ison osan lattiasta.

Keväällä 2006, vanhan professorin vihdoin siirrettyä tavaransa huoneeseeni saatiin uusi kirjahylly, johon sitten järjestin käytössäni olevan kirjallisuuden, yhteensä noin yhden hyllymetrin. Oppikirjat, sanakirjat ja muut yhtä lailla opiskelijoille kuin lehtorille tarpeelliset teokset ovat vapaasti lainattavissa laitoksen kirjastohuoneessa. Alkaneen syksyn aikana minulla on yhdessä kirjastonhoitajan kanssa hankkeena kirjastoida kaikki työhuoneessani oleva materiaali ja yhdistää siihen kirjastohuoneessa olevat teokset kirjaston fennistiikan ja uralistiikan osastoksi, jonka kaikki aineisto olisi opiskelijain käytettävissä ja iso osa myös lainattavissa. Tämä osa kirjastoa siis jatkossa sijaitsisi työhuoneessani, johon myös kirjastonhoitajalla on avain.

 

Korkeakouluopiskelu Kroatiassa

 

Kroatiassa yliopisto-opiskelu on kurinalaista, koulumaista ja maksutonta. Yliopisto-opiskelijan asema on tavoiteltu, koska siihen liittyy monenmoisia etuuksia: lähes ilmaiset ateriat kanttiinissa, maksuton terveydenhuolto, alennukset joukkoliikenteen hinnoissa sekä opiskelija-asunnot, jotka tosin ovat vain kaupungin ulkopuolelta tulevien opiskelijain saatavilla, koska zagrebilaisten oletetaan asuvan vanhempiensa luona koko opiskeluaikansa. Opiskelijat valitaan tiedekuntiin valintakokeilla, joita joka tiedekunnalla on vain yksi yhteinen. Hyväksytyt opiskelijat valitsevat itsellensä kaksi pääainetta valintakoemenestyksen määräämässä järjestyksessä: näin vähemmän suosittuihin aineisiin kuten hungarologiaan tulee opiskelijoita, jotka eivät pääse muihin aineisiin. Tämä ei tietenkään vaikuta myönteisesti opiskelumotivaatioon.

Opiskelijalla on paljon velvollisuuksia ja vähän valinnan varaa: esimerkiksi yliopistoliikunta on parin ensimmäisen opiskeluvuoden ajan pakollista. Opinnot suoritetaan lähinnä pakollisina luentokursseina ja seminaareina, joilla läsnäolopakkoa kontrolloidaan nimenhuudolla. Filologia-aineitten opetus koostuu usein useammasta yhden tai kahden kaksoisviikkotunnin kurssista, joilla jokaisella on eri opettaja: yksi opettaa käytännön kieltä, toinen kielioppia, kolmas kielihistoriaa sekä murteita ja neljäs kääntämistä.

Opiskelusysteemin jäykkyyteen ja vanhanaikaisuuteen liittyy hierarkkisuus ja opettajain korkea auktoriteettiasema opiskelijoihin nähden. Opiskelijat puhuttelevat kaikkia opettajia professoreiksi ja teitittelevät. Opettajan edessä monet opiskelijat käyttäytyvät korostuneen kohteliaasti, suorastaan nöyristellen. Tämä vaikeuttaa luottamuksellisten ja toverillisten suhteitten muodostumista opettajain ja opiskelijain välille, mikä näkyykin esimerkiksi lunttauksen tavallisuutena tenteissä. Olen monesti ehdottanut opiskelijoilleni sinunkauppoja, mutta tuttavalliseksi heittäytyminen on täkäläiselle yliopistokulttuurille niin vierasta, että sinutteleminen tuntuu monille opiskelijoille ylivoimaiselta.

Filosofinen tiedekunta on siirtynyt yhteiseurooppalaiseen tutkintorakenteeseen varsin kiireisellä aikataululla. Syksyllä 2005 opetuksen alku siirtyi viime hetkillä suunnitelman mukaisesta viikolla eteenpäin koko tiedekunnassa, kun opetustilojen ja -aikojen jakaminen ruuhkautui. Ongelmasta syytettiin Bolognan prosessia. Toisaalta tänäkin syksynä opetuksen alku on taas siirtymässä viikolla eteenpäin. Myös huoneessani olevan tietokoneen toimimattomuuden syyksi ilmoitettiin Bolognan prosessi, joka kuulemma aiheutti teknikoille niin paljon huolen aihetta, etteivät he ehtineet konetta korjaamaan.

Lukuvuosi jakautuu Kroatiassa kahteen lukukauteen, ensimmäiseen eli talvilukukauteen ja toiseen eli kesälukukauteen. Talvilukukausi alkaa lokakuun toisella viikolla, opetus kuitenkin vasta kolmannella viikolla. Syksyllä 2005 opetus alkoi vasta lokakuun neljännellä viikolla. Talvilukukausi päättyy tammikuun viimeisellä viikolla, jolloin alkaa tenttikausi. Useimmat opettajat pitävät tenttikauden aikana vain välitenttejä, sillä perinteisesti kaikki kurssit ovat koko vuoden pituisia. Kesälukukausi alkaa helmikuun viimeisinä päivinä ja jatkuu kesäkuun toiselle viikolle. Kesäkuun kolmannella viikolla alkaa tenttikausi, joka kestää pitkälle elokuuhun. Ulkomaanlehtorit kuitenkin yleisesti pitävät tenttinsä jo lukukausien aikana ja viettävät tenttikaudet kotimaassansa.

Suomen kielen asema tiedekunnassa

Suomi on tiedekunnassamme toistaiseksi, ennen opetusohjelman valmistumista, valinnainen aine. Valinnaisuudesta on sekä etua että haittaa. Valinnaisaineitten opettajat ovat jonon hännillä kun opetustiloja ja -aikoja jaetaan. Toisaalta valinnaisuuden ansiosta opetusryhmiin valikoituu hyvin motivoituneita opiskelijoita. Opiskelijat eivät kuitenkaan välttämättä saa tutkintotodistuksiinsa mitään merkintää suomen opinnoista.

Tiedekunnan tavoitteena on ottaa käyttöön suomen kielen opetusohjelma viimeistään vuonna 2008. Opetusohjelman suunnittelu on ennen kaikkea lehtorin vastuulla. Tällöin suomesta tulisi kandidaatintutkintoon valmistava aine. Tavoitteenani on valmistella opetusohjelma alkavan lukuvuoden aikana yhdessä oppituolin ja tiedekunnan kanssa. Dekaanin suunnitelmissa on irrottaa suomen opetus hungarologian laitoksesta ja yhdistää se skandinavistiikan kanssa pohjoismaisten opintojen laitokseksi, jonka yhteyteen tulisi myös viron ja balttilaisten kielten opetusta.

Opetus I lukukaudella

Laitoksen johtaja ilmoitti minulle syksyn alussa, että tiedekunta on suunnitellut suomen opetusta yhdestä kahteen kaksoistuntiin viikossa. Sain kuulla, että suomen kursseille oli paljon tulijoita, joista osa oli osallistunut tiedekunnassa aiemmin järjestettyihin suomen kursseihin. Niinpä esitin toiveenani saada tilat kahdelle ryhmälle, neljä tuntia viikossa aloittelijoille ja kaksi edistyneemmille. Yhtään enempää ei laitoksen sihteeri ilmoittanut pystyvänsäkään minulle opetusaikaa järjestämään. Niinpä jouduin tyytymään kuuteen oppituntiin varsin marginaalisina aikoina: torstaiaamuisin 8–9.30 ja perjantai-iltapäivinä 16–19. Ajankohdan erikoisuudesta oli se hyöty, että suomen tunnit eivät kovin monella opiskelijalla menneet muun opetuksen kanssa päällekkäin.

Suomen kielen suosio yllätti kaikki odotukseni. Ensimmäisillä tunneilla kävi nimilistojeni mukaan yli kuusikymmentä opiskelijaa. Jaoin opiskelijat tason mukaan kahteen ryhmään, joista isompaan, alkajien ryhmään jäi edelleen niin paljon opiskelijoita, ettei kaikille riittänyt luokassa tuoleja. Alkuvaiheen ongelmana oli opetusmateriaalin puute, koska CIMO:n lähettämät Kieli käyttöön -kirjat olivat juuttuneet postiin ja saapuivat monta viikkoa myöhässä. Kirjoja odotellessa käytin Internetistä löytämääni materiaalia, jossa opetuskielenä oli lähinnä saksa. Tämä aiheutti nurinaa opiskelijain taholta, koska kaikki eivät osanneet saksaa.

Osalla opiskelijoista on hungarologia pääaineena, toisilla skandinavistiikka. Myös muitten kieliaineitten opiskelijoita oli paljon. Oman suuren ryhmänsä muodostivat yleisen kielitieteen lukijat, joitten piti suorittaa yksi pakollinen ei-indoeurooppalaisen kielen kurssi. Näistä opiskelijoista moni kuvitteli, että kurssin suoritukseksi riittää muutamalla tunnilla käyminen – en nimittäin pitänyt enkä edelleenkään pidä nimenhuutoa – ja viimeisillä tunneilla moni aivan vieraaksi jäänyt kasvo ilmestyi kysymään suoritusmerkintää, mihin tietenkin ilmoitin ettei sellaista saa ilman tentin hyväksyttyä suoritusta.

Merkittävän ryhmän kaikkein aktiivisimpien ja motivoituneimpien opiskelijoitten joukosta muodostavat eri aineita ja jotkut eri tiedekunnissakin opiskelevat Suomen-ystävät, joista suurin osa on ihastunut ennen kaikkea maamme raskaan musiikin tarjontaan. Näistä opiskelijoista yhtä lukuun ottamatta kukaan ei ennen kurssin alkua ollut käynyt Suomessa, josta monille oli muodostunut kuva eräänlaisena ihannemaana, jossa ihmiset ovat sivistyneitä ja kaikessa vallitsee hyvä järjestys (juuri näin sanoin ovat opiskelijat itse Suomi-käsitystänsä kuvailleet).

Valitin laitoksen johtajalle, että opetusaikani eivät vastanneet tiedekunnan CIMO:n kanssa solmiman sopimuksen minimiehtoja. Žagar sanoi, että laitos ei voi tehdä hyväkseni mitään, mutta kehotti minua ottamaan yhteyttä suurlähetystöön, jossa lähetystösihteeri Pasi Pöysäri on ollut aktiivinen suomen opetuksen ideoija ja visioija alkuvaiheista lähtien. Pöysäri sopi yhteisen tapaamisen itsellensä, minulle ja Žagarille varadekaanin kanssa tämän kabinetissa. Juttelimme niin asiasta kuin sen vierestäkin puolisen tuntia, jonka jälkeen varadekaani sanoi, että voin valita itselleni kevääksi mitkä opetusajat haluan, kaikki varmasti järjestyy. Merkityksellisen tapaamisen jälkeen tein opiskelijoitteni keskuudessa aikataulutoiveista kyselyn, jonka perusteella tein toiseksi lukukaudeksi kahdentoista viikkotunnin suunnitelman, jossa tunnit sijoittuivat keskiviikko- torstai- ja perjantai-iltapäiviin. Suunnitelma meni läpi sellaisenaan, ja osalle tunneista sain käyttööni isommat luokkahuoneet, joissa ainoana varusteena ei ollut enää opiskelijoitten silmille heijastava liitutaulu.

Ensimmäisen lukukauden suomen kurssin suoritti peräti 38 opiskelijaa. Tentin jälkeen kuvittelin, että opiskelijat jonottavat vastaanotolleni hakemaan opintopisteitä ja arvosanaa opintokirjoihinsa. Tiedekunta ei päivitä opintorekisteriä atk:lle, vaan opintokirja on täällä ensisijainen dokumentti opintojen edistymisen valvonnassa. Juuri kukaan ei kuitenkaan ollut kiinnostunut opintopisteistä, joille vanhanmallisessa opintokirjassa ei ollut tilaakaan. Kuulin, että aiemmin Kroatiassa ei ole ollut käytössä mitään opintopistesysteemiä, koska kaikki kurssit ovat olleet samanmittaisia. Eräille vanhemmille yleisen kielitieteen opiskelijoille oli ongelma, että kurssini kesti vain puoli lukuvuotta, koska vanha opintosysteemi ei ollenkaan tuntenut sellaista mahdollisuutta! Harvat olivat kiinnostuneita edes arvosanoista, koska koko vanha yliopisto-opintojen systeemi perustui vain vaatimukseen läpäistä jokaisen opiskeluvuoden kurssivaatimukset. Mikäli opiskelija ei läpäissyt kaikkia kursseja jonakin vuonna, joutui hän opiskelemaan kyseisen vuoden kokonaan uusiksi! Niinpä opiskelijat jonottivatkin lähinnä allekirjoituksiani, joita varten on opintokirjassa kolme kohtaa / kurssi, ja vielä oli allekirjoitettava jokaisen opiskelijan tuoma suorituslomake laitoksen kansliaan vietäväksi sekä kanslian tenttilista.

Opetus II lukukaudella

II lukukaudelle jatkoin suomen perusopetusta kahdelle ryhmälle, perusryhmälle neljä viikkotuntia (ke, pe) ja ”pikaryhmälle” kaksi (pe). Aiemmin suunnitelmissani oli yhdistää ryhmät toisella lukukaudella, mutta monien opiskelijain aikatauluun se ei olisi sopinut. Lisäksi ryhmistä oli muodostunut toimivat kokonaisuudet: perusryhmässä melkein kaikki olivat hyvin nuoria opiskelijoita, pikaryhmä taas koostui enimmäkseen jatko-opiskelijoista ja yliopiston työntekijöistä, joilla lingvisteinä ja kielenharrastajina oli erilaiset kiinnostuksen kohteet kuin perusryhmällä. Molemmat kurssit etenivät saman viikko-ohjelman mukaan, eli pikaryhmässä vauhti oli perustasoon nähden kaksinkertainen. Ensimmäisen lukukauden kurssilla olimme edenneet Kieli käyttöön I -kirjaa kahdeksanteen kappaleeseen asti, toisella kurssilla käsittelimme kappaleet 9–16. Tavoitteeni on käsitellä kursseilla Kieli käyttöön -sarjan ensimmäinen osa loppuun ja toinen osa kokonaan. Toisen lukukauden suomen kurssin suoritti 19 henkeä, joista 13 filosofisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoita, 2 jatko-opiskelijoita, 2 tiedekunnan henkilökuntaan kuuluvia ja 2 oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoita. Lukuvuodelle 2006–7 olen suunnitellut kaikille yhteistä kuuden viikkotunnin suomen kurssia, koska neljä viikkotuntia on aika vähän, eivätkä pikaryhmäläiset ole enää perusryhmää juurikaan taidoissa edellä.

Kieli käyttöön -kirjaan ei liity äänitettä, ja peruskurssilla opetin lähinnä kroaatin kielellä, joten puhuttua suomea opiskelijat saivat kuulla vain vähän. Päätinkin järjestää erillisen puhesuomen kurssin, yhden kaksoistunnin viikossa. Kurssin alkutunneilla kuuntelimme ja toistimme Mitä kuuluu? -kirjan ääntämisharjoituksia, jotka osoittautuivatkin varsin tarpeellisiksi kroaattiopiskelijoille. Kurssin jälkiosalla kävimme läpi Kato hei ‑oppikirjan alkuosan puhekielen oppitunteja. Mitä kuuluu ‑cd:n ja Kato hei -kasetin soittamista varten sain lainaksi hungarologien magnetofonin. Koko kurssin aikana puhuin itse ainoastaan puhesuomea, tietenkin mahdollisimman hitaasti ja selkeästi. Puhuimme kurssilla mahdollisimman paljon, ja kurssin päätteeksi järjestin suullisen tentin, jossa opiskelijan oli ymmärrettävä yksinkertaisia kysymyksiä ja osattava vastata niihin. Aikatauluongelmista johtuen kurssille kuitenkin pääsi vain pieni osa halukkaista, ja sen päätti vain viisi opiskelijaa. Niinpä aion järjestää lukuvuonna 2006–7 uuden puhesuomen kurssin, johon voisivat ottaa osaa sellaisetkin opiskelijat, jotka eivät ensimmäiselle kurssille päässeet.

Tiedekunnan ensimmäisenä suomen lehtorina minulle annettiin hyvin vapaat kädet suunnitella opetukseni parhaaksi näkemälläni tavalla. Ryhdyinkin opettamaan aloja, jotka itse hallitsen parhaiten. Toisen lukukauden aikana pidin yhden kaksoisviikkotunnin kurssin Suomen historiasta ja maantuntemuksesta ja toisen samanmittaisen kurssin uralilaisista kielistä ja kansoista. Kurssien pitäminen kroaatin kielellä oli hyvin haastavaa ja vaati paljon esivalmisteluja. Kurssit osoittautuivat kuitenkin suosituiksi ja pidetyiksi. Suomen historian ja maantuntemuksen kurssin materiaalin sain pääosin kahdesta käytössäni olevasta tuoreesta historiateoksesta (Jussila: Suomen poliittinen historia sekä Vahtola: Suomen historia). Suurlähetystöltä sain lainaksi teoksia ja cd-aineistoa suomalaisesta maisemasta, musiikista ja taiteesta, ja internetistä löysin runsaasti lisämateriaalia. Internet osoittautui tärkeäksi välineeksi, joka auttoi kielimuurinkin ylittämisessä. Pidin luennoilla mukanani kannettavaa konettani, jonka yhdistin kaapelilla opetustilan verkkoon. Tietokoneluokasta sain lainaksi kuvanheittimen, jolla heijastin verkosta löytämääni materiaalia seinälle. Haittana tekniikan avustamana työskentelemisessä oli ajankulu, jota kuvanheittimen haku rakennuksen toiselta laidalta, jatkojohtojen vetäminen ja laitteitten toisiinsa sovittaminen aiheuttivat joka luennon alkuun. Historian ja maantuntemuksen kursin suoritukseksi vaadin kirjallisen tentin sekä valinnaisesti joko kirjallisen tai suullisen esitelmän pitäminen jostakin Suomeen liittyvästä aiheesta. Seminaaritöitä tulikin hyvin erilaisia ja eritasoisia. Tenttikirjallisuudeksi määräsin listan Wikipedian artikkeleita, mikä osoittautuikin hyvin toimivaksi ratkaisuksi, koska kaikki opiskelijat vaikuttivat tuntevan Wikipedian ennalta. Kurssin suoritti 15 opiskelijaa

Uralilaiset kielet ja kansat -kurssin pidin hyvin samaan tapaan kannettavani, internetin ja kuvanheittimen avulla. Mitä suurimmaksi avuksi kurssin pitämisessä oli professori Johanna Laakson verkkomateriaali, jota saatoin käyttää lähes sellaisenaan. Laakson saksankieliset PowerPoint-esitykset oli vain suullisesti käännettävä kroaatiksi opiskelijoille. Lisämateriaalia löysin jälleen verkosta ja omista digitaalisista arkistoistani. Myös tämän kurssin suorittamiseen kuului sekä esitelmä että tentti. Kurssin suorittaneita oli 13, kaikki hungarologian pääaineopiskelijoita. Laitoksen johtaja kertoi, että olen laitoksen ainoa fennougristi ja hungarologian oppituolissa ainoa lingvisti – muut ovat lähinnä kirjallisuudentutkijoita – joten tällaista kurssia oli toivottu pitkään, mutta päteviä opettajia ei ollut.