Rakkaat alamaiset! Terve tuloa näihin hirttäjäisiini! Ennen kuin pääsette nauttimaan ohjelmasta ja pöydän antimista, haluaisin lausua pari sanaa. Ensinnäkin, oli todella hauskaa olla johtajananne kaikki nämä vuosikymmenet. Rakastan teitä kaikkia. Ne harvat, joista en pitänyt, ehdin jo lähettää edeltä sinne mihin olen nyt itse matkalla. Kun te, ystäväni, kohtelette minua näin, niin mitenkähän mahtavatkaan kohdella viholliseni toisella puolen? Toisaalta he saattavat muistella minua miehenä, jonka ansiosta he saivat vaihtaa kotirouvansa paratiisin neitsyisiin! Minä taas muistelen teitä kaikkia hyvinä työtovereina. Teittehän kaikki yhteistyötä kanssani, halusitte sitä tai ette. Olkoon tämä ilta teille kaikille hauska ja ikimuistoinen. Minä lähden nyt. Hyvästi!

Niin, ja nyt takaisin Zagrebiin. Tämä viikko on sekoittanut koko vuorokausirytmini. Ei opetusta eikä tapaamisia. Ulkona kylmännihkeä hernerokkasumu. Joka ilta jouluaatosta lähtien on nukkumaanmeno siirtynyt myöhemmäksi. Jos olen mennytkin illalla vuoteeseen, en ole saanut unta enkä jäänyt kieriskelemäänkään vaan palannut työpöydän ääreen. Tänään ennätys: nukahdin vasta aamukymmeneltä ja heräsin viideltä iltapäivällä. Olen jonkinlaisessa puolihorroksessa. Toisaalta olen aika tyytyväinen siihen mitä olen saanut tehtyä: enimmäkseen taas taulukointihommia, mutta onneksi myös niitä töitä jotka pitää saada lähiviikkoina tehtyä, kuten raportin tiedekunnalle ja ensi lukukauden kurssisuunnitelmat.

Vuodenvaihteen vuoristomajasuunnitelmista ei tullut mitään, enkä vielä tiedä miksi. Onneksi sain kutsun Budapestiin Tartossakin opiskelleen Anikón luo, sinne tulevat Sonja ja Juha myös. Huomenna ennen neljää lähtee juna. Toivon, että maiseman vaihdos auttaa minua nukkumaan ja palaamaan taas normaalirytmiin. Sitä paitsi nyt en pysty tekemään enää mitään tutkimukseni hyväksi, ennen kuin pääsen taas Akatemian kirjastoon – ehkä tiistaina...

Nyt ryhdyn viimesyksyisen esitemäni kimppuun. Aion vihdoin saada sen julkaisukuntoon. Töihin siis jälleen!