Budapestissä jälleen. Puskin-elokuvateatterin viereisestä kahvilasta kirjoitan, niin kuin pari kertaa aiemminkin. Kirjastourakka eteni tänään hyvin, ja tuntuu jopa mahdolliselta, että kun nyt ja ensi viikonvaihteessa työskentelen koko Tiedeakatemian kirjaston aukioloajan, ehdin saada kaiken sieltä löytyvän kirjallisuuslistani materiaalin läpikäytyä. Seuraava Pestin-keikka onkin ehkä vuoden viimeinen. Wienissä käyn ehkä vielä kerran ennen tammikuun lopussa alkavaa kotimaanlomaani. Wieniin vaan on Zagrebista yli neljä kertaa kalliimpi junamatka kuin Budapestiin (65 euroa yhteen suuntaan), vaikka matka on ihan saman pituinen. Juna tosin on siitä hienompi, että parissa vaunussa pystyy työskentelemään koneella koko matkan, kun kannettavia varten on vaununosastoissa pistorasiat. Eikä se myöskään myöhästy viiden ja puolen tunnin matkalla tuntia niin kuin Budapestin-juna, vaan matkan pituudeksi on aikatauluunkin merkitty kuusi ja puoli tuntia. Mutta ne pari kertaa kun olen junalla kulkenut, se on ollut melkein täysi koko Itävallan-puoleisen osuuden, täysin päin vastoin kuin Zagreb–Budapest, jossa Unkarin puolella matkustaessani olen yleensä yksin koko vaunussa.

Wienissä kävin yliopiston kirjastossa. Se sijaitsee yliopiston päärakennuksessa, joka on upein ja mahtavin kokemani labyrintti. Korkeita saleja, juhlallisia portaikoita sekä kauniisti koristeltuja sisä- ja ulkokäytäviä. Ja hyvin vaikea paikka löytää etsimäänsä. Tiistaina olin myöhästyä paluujunasta, kun eksyin päärakennukseen. Rakennuksen pohjaratkaisu on ovelan ilkikurinen: vaikka pitkät käytävät kiertävät koko sisäpihan ympäri monessa kerroksessa, ei niitä pitkin välttämättä pääse yhdestä porraskäytävästä seuraavaan, koska portaat voivat johtaa myös pääkäytävän ohitse, ylitse tai alitse. Kun vaikkapa menee yhdestä sivuovesta sisään, kävelee portaat ylös ja kääntyy vasemmalle, ei pääsekään vasemmalla seuraavassa porraskäytävässä olevaan saliin, vaan joutuu sitä etsiessänsä joltakin puolelta ohi ja joutuu porraskäytävälle, joka sijaitsee vielä kauempana vasemmalla. Jopa pääoven ohi on mahdollista eksyä sivukäytäviä pitkin.

Kirjaston päälukusali on keisarillisen loistelias, mutta ihan täynnä opiskelijoita, ja jos istumapaikan löytää, ei sen varustuksiin välttämättä kuulu pistorasia – niitä on vain pitkien pöytien päissä. Minun työni kannalta on kumminkin ongelmallisinta kirjojen tilaaminen varastosta. Se hoituu tietysti tilauslomakkeilla niin kuin kai kaikissa muissakin suurkirjastoissa. Toisin kuin Unkarin tiedeakatemian kirjastossa, siellä on lähes kaikki kokoelmat internet-katalogissa, joten tilauslappuja voi täyttää missä tahansa verkon äärellä. Mutta siinä kun Unkarin tiedeakatemian varastosta saa lyhyellä odotuksella kärrykaupalla julkaisuja selattaviksi, Wienin yliopistossa niitä tuodaan vain kaksi tai kolme kerrallaan kahden tunnin välein, neljä kertaa päivässä. Minulla kun menee useimpien tietojen tarkastamiseen vain kymmenisen minuuttia per teos, joten arveluttaa vähän, lähdenkö sinne enää. Toisaalta sieltä löytyi kumminkin aika paljon semmoisia teoksia joita täällä ei ole.