Raastava kokemus Petrinjska-kadun poliisilaitoksella. Tultiin vuokraemännän kanssa yhdessä, notaarin kautta ja kello yhdeksitoista, koska perjantaina oli virkailija käskenyt saapua hyvissä ajoin ennen yhtä. Jonoahan oli, ja asetuimme sen jatkoksi. Vuokraemäntä sitten keksi että hänelläpäs on joku tuttu siinä puljussa ja lähti käymään etsimässä. Jonkin ajan päästä hän palasikin, ja komensi mukaansa takaisin käytävälle. Joku parrakas kaveri villapuserossa se oli, otti hakemukseni ja näytti, mihin pitää vielä täyttää ja mitä. Ja sanoi sitten, että voimme odottaa pääsyä yhteen huoneeseen, kohta tullaan avaamaan. Kaikenlaista virkatätiä kävi sisään ja ulos, kunnes yksi tuli sanomaan, että meidän pitää mennä tiskin taakse. No ei siinä muuta kun jonon ohi. Näin muuten kävi viimekin vuonna eri vuokraemännän kanssa. Ihmettelen miten yleensä ehtivät asioita hoitaa ne raukat, joilla ei ole mitään tuttavuuksia.

Tiskillä oli taas sama perjantainen virkailija. Paitsi harvinaisen vittumainen luonne, myös täysin kyvytön pysymään sanojensa takana, tai edes pahoittelemaan kelvottomuutensa minulle aiheuttamia ongelmia. Sanoi nimittäin, että minun täytyy tulla huomisaamuna KAHDEKSALTA paikalle ottamaan vuoronumero, jotta sitten voin jättää paperini. Miksi hän ei sanonut sitä jo perjantaina? Ei hän voi tietää minä päivänä on jonoa! No mistä hän sitten tietää että huomenna on? Ei vastausta. Hän kumminkin otti passini ja paperit, ja sanoi katsovansa niitä hetken päästä.Odotan tiskin vieressä, paperit ja passi lojuvat pöydällä. Kysyn, kuinka kauan minun nyt pitää odottaa (odottaa en tiedä mitä, jos eivät kumminkaan ota papereita vastaan). Sanon, että voin odottaa käytävällä jos menee pitkään: laukussa on kirja, jonka varasin jonotuslukemiseksi. Pari-kolme minuuttia, odottakaa tässä, en tule hakemaan teitä sieltä, on vastaus. Mutta toinen virkailija vierestä sanoo, ettei voi tietää, kuinka pitkään on odotettava, koska koneessa on jokin vika, voi olla että puolikin tuntia menee. Ja siinä tilanteessa ei ollut pienintä epäilystä, etteikö tämä naispuolinen pikkuhitler olisi sitä tiennyt.

Odotin käytävällä, selailin kirjaa harmistuneena parikymmentä minuuttia, ja palasin tiskille. Ei mitään edistystä. Sanoin, että lähden lounaalle, on nälkä, palaan sitten tunnin päästä hakemaan passiani. Nyt ilmeni yllättävä kiinnostuksen laimeneminen papereitani kohtaan: virkahirmu käski ottaa ne mukaan ja palata huomenna kahdeksalta. Entäs jos minulla on opetusta aamulla enkä pääse (mikä onneksi ei ole totta, en taatusti pystyisi aloittamaan työpäivää siihen aikaan)? Te ette voi opettaa, ellei teillä ole oleskelulupaa, oli vastaus. Jälleen valhe, ajattelin, sain viime syksynäkin oleskeluluvan vasta 8.12. eikä mikään estänyt minua opettamasta kahta kuukautta ennen sitä. Kävin kumminkin ennen luentoni alkua juttelemassa tiedekunnan kansainvälisten asiain vastaavan kanssa, joka muotoili asian niin, että tiedekunnan puolesta voin työskennellä ilmankin oleskelulupaa, vain poliisille se on tärkeä. En siis itse tee mitään mokomalla paperinpalalla, joka palvelee vain poliisin tarpeita, mutta hakemisen vaiva on minun niskoillani.

Huomenna siis aiheesta lisää. Eniten tässä maailmassa minua ärsyttää ihmisten typeryys ja kelvottomuus. Suutun helposti, kun sellaista tapaan. Oikeastaan minun pitäisi olla iloinen kuin 0,84 eurosentin hevonen, koska eilen ehtoosta sain tietää, että minulle on myönnetty vuoden tutkimusapuraha. Tutkimista mielenkiintoisempaa työtä ei olekaan. Ja eipä tarvitse palata siihen järjettömyyksien pesään Petrinjska-kadulla.