Kauan odotettu päivä: tentit on korjattu ja arvosanat annettu ja edessä on lähtö kohti kotimaata.  Sen kunniaksi koitti tämän talven ensimmäinen pakkaspäivä. Lunta tuli torstain vastaisena yönä sen verran, että neliömetriltä nurmikkoa saisi pienen lumipallon kaavittua. Mutta tänään tajusin kaivanneeni pakkasta, kun astuin ulos. Se saa olon jotenkin virkeäksi, vaikka olen nukkunut tosi huonosti ja epäsäännöllisesti viime päivinä, öistä nyt puhumattakaan.

Allekirjoitusrumba on melkein valmis, käyn vielä syömässä lounaan, kotona pakkaan tämän koneen ja kuivuneet vaatteet ja sitten lähden. Opiskelijani Igor lupasi tulla auttamaan kassien kantamisessa junaan. Matkaa on ehkä sata metriä, mutta en saa kaikkea kulkemaan yksin enkä voi jättää laukkuja vartiottakaan. Toivon, että juna ei ole ihan täynnä tänään. Käytävällä on ikävä seistä, jos seurana on viisi isoa kassia täynnä tavaroita.

Budapestissa Edina lupasi tulla vastaan ja ottaa ehkä muitakin mukaan. Huomenna on pieni filmifestivaali, joten lähtö pohjoiseen on vasta sunnuntaiaamuna. Edina lähtee tekemään elokuvaa virolaisesta kaverista, joka kertoo olevansa Sándor Pető

fin reinkarnaatio. Mukaan tulee kuvausryhmä, ja auto on saatu Edinan  muinaiselta koulukaverilta unkarilaisten iwiw-verkoston kautta. Yksi yöpaikka matkalle on järjestynyt Białystokiin kiitos HC:n. Yritämme ehtiä Tarttoon maanantai-iltana, mutta luultavasti menee ainakin tiistaiaamuun. Kaikki riippuu ilmojen haltijasta, joka on viime viikkoina varsin tehokkaasti osoittanut olevansa pomo. Tartossa on kuulemma ollut yöllä -20, joten onneksi kaikki talvivaatteet on mukana. (aion se samalla reissulla jättääkin, koska palatessani 27.2. täällä pitäisi olla jo kevät!), mutta pahempaa olis tietty lumisateet ja kova tuuli. Minun pitää saapua Helsingin satamaan ehdottomasti ennen perjantaita kello 16, jolloin Ville saapuu avioliiton satamaan. Saattaapa minulla olla kunnia pitää kruunua veljeni pään päällä.

Kuulinpa muuten, että mielipidekirjoitukseni vainojen uhrien muistamisesta julkaistiin tänään Hesarissa. Se oli vähän muokattuna sama teksti, jonka yritimme julkaista vuosi sitten Sukukansojen ystävät ry:n nimissä. Tekstin laatimiseen sain tuolloin monilta ystäviltä apua, kiitos kaikille! Lehti hylkäsi kirjoituksen tuolloin ilmeisesti siksi, että se vaikutti järjestön julistukselta. Ainakin niin tahtoisin uskoa. Muistelkaamme siis vainojen uhreja huomenna lauantaina!