Viime vuoden huhtikuussa sain graduni viimein valmiiksi aika pitkän aherruksen tuloksena. Työ olisi varmasti kestänyt vielä paljon kauemmin, jollen olisi varannut koko pääsiäislomaa sen kirjoittamiseen. Sain olla yksin kirjastossa lähteitä metsästämässä, ei väliä sillä oliko yö vai päivä, kunhan työ vain eteni. On kai luontevaa jatkoa hankkeelle, että nyt vietän saman aiheen parissa joulun, olkoonkin että teen sitä nyt väitöskirjan nimissä.


Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään jouluperinteitä vastaan, ainakaan meidän perheen perinteitä. Olen vain vähän liian kaukana lähteäkseni kotiin lyhyelle lomalle, etenkin kun runsaan kuukauden päästä olen menossa Suomeen koko kuukaudeksi, kun täällä on lukukausien väliaika ja tenttikausi. Tänään olisin kyllä mielelläni sukulaisten kanssa joulua viettämässä, mutta sitten pitäisi taas tulla neljäksi viikoksi takaisin. Tai oikeastaan kahdeksi ja puoleksi viikoksi, koska tiedekunta päätti yllättäen pidentää joululomaa 8.1. asti, ja kun minulla ei maanantaisin ja tiistaisin ole opetusta, niin lomani jatkuu 10. päivään saakka.

Ennen lomaa sain kaikenlaisia yllättäviäkin työtehtäviä, joitten kanssa minulla menee täällä varmasti aikaa. Ja tutkimusta teen mielelläni, kun tavoite on selkeä: teen työn niin pitkälle kuin Budapestin ja Wienin kirjastoissa valokuvaamani aneiston pohjalta pääsen. Jouluna työskentely vain tuntuu oudolta, ehkä siksikin, ettei se kuulunut suunnitelmiini. Viimevuotinen vuokraemäntäni Višnja oli nimittäin kutsunut minut jouluaterialle luoksensa, kuten viimekin vuonna, sekä aattoillaksi että joulupäiväksi. Kroatiassa joulu ei ole tiukasti suvun juhla, joten vieraan kutsumisessa ei ole mitään täkäläisittäin kovin erikoista.


Aatto menikin mukavasti, rentouduin itselleni joululahjaksi ostamieni sarjakuvien parissa enkä ajatellutkaan työasioita. Menin Višnjan luo, hän oli laittanut kalaa, kuten kroatialaiseen jouluperinteeseen kuuluu. Muitakin vieraita piti olla paikalla, mutta kaikki olivat käyneet jo päivällä. Ateria oli tosi runsas ja maittava, olkoonkin että kalaruoka johtuu paastoperinteestä. Višnja kuitenkin kertoi, että joulupäivän ateria siirtyy tapaninpäivään, koska jouluksi hänet on kutsuttu ystävänsä syntymäpäiville. Mikäs siinä, sanoin. Palasin aika varhain ja loppuillan vietin internetissä eri maitten radioasemia kuunnellen.


Nukuin aamulla pitkään ja kävin sitten ennakkosuunnitelmasta poiketen tutkimukseni kimppuun. Ongelma tuli eteen vasta, kun yritin löytää kaupungilta jotakin syötävää: kaikki kaupat, ravintolat ja kioskitkin ovat tänään kiinni. Tunnelma oli muutenkin aavemainen, keskellä päivää niin tyhjää siellä, missä muuten on jatkuva ruuhka. Onneksi eilisestä oli jäljellä makaroneja ja pestokastiketta, ja laukun pohjalta löysin Wienin-matkalla evääksi ostamiani rusinoita ja pähkinöitä. Äitin lähettämää mustaa leipää on vielä, samoin Santran lähettämää suklaata. Ja Wienistä niin ikään itselleni ostamaani sitruunamarmeladia. Lisäksi on mysliä, sekä puoli ämpärillistä pähkinöitä, joitten rikkomisessa saa aikansakin kulumaan. Määrällisesti ruokaa on enemmän, kuin päivässä syön.Mutta ei se oikein vielä jouluateriaa tee, joten luulen että huomenna syön kaiken mitä tarjotaan... Ja helmikuussa mätän mielihalulla lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, silliä, sallattia ja pipareita, niitä kun ei saa täältä vaikka kaupat olisivat aukikin.