Maanantaina, päivää ennen paluutani Zagrebiin, sain viimesyksyiseltä asunnonvälittäjältäni edellisenä päivänä lähetetyn viestin. Hän ilmoitti asuntoni omistajan kysyneen, onko minun mahdollista poistua asunnosta kuun loppuun eli keskiviikkoon mennessä, tai viimeistään seitsemän päivän sisällä. Hänen poikansa vaimo on kuulemma sairastunut Amerikassa, ja hänen on palattava Kroatiaan. Jostakin syystä nimen omaan minunn asuntooni. Välittäjä kysyi, voisinko ystävieni kautta löytää uuden asunnon. Mikäli en voisi, hän voisi välittää minulle uuden ilman lisäkustannuksia.

Laitoin heti viestin "ystäville" eli opiskelijoilleni ja vastasin välittäjälle, että vähän heikolta näyttää tuo kahden päivän sisällä muuttaminen, kun en ole vielä lomaltakaan palannut. Pyysin, että hän lähettäisi minulle tietoa vapaista asunnoista, jotka täyttäisivät syksyllä esittämäni ehdot. Asunnon omistajalle laitoin tekstiviestin, että palaan kuten sovittu seuraavan päivän iltana kello puoli kaksitoista ja noudan häneltä avaimet.

Seuraavana päivänä ei mitään uutta, paitsi että opiskelijani osoittivat myötätuntoa, yksi kutsui jopa luoksensa asumaan kunnes löytäisin uuden asunnon. Välittäjä ei vastannut mitään, eikä ole muuten vieläkään vastannut. Vuokraemäntä kirjoitti, että tule illalla, niin sovitaan asioista.

Saavun sovittuna aikana Zagrebiin ja soitan vuokraemännän kelloa, hänhän asuu seinän takana. Hän sanoo nukahtaneensa minua odottaessansa, eikä pidä siitä että saavun niin myöhään. Ja siivoojalla oli kuulemma ollut kauheasti töitä minun jälkieni kanssa, ja lamppukin oli palanut, niin että piti huoltomies kutsua sitä vaihtamaan. Katkennutta verhonnarua varten piti kutsua toinen. Mutta hän ilmoittaa olevansa liian väsynyt keskustelemaan muutostani. Sanon, että teen parhaani, mutten voi luvata, että löydän heti sopivan asunnon. Ilmoitan, että mielestäni hänen ei pitäisi periä minulta vuokraa maaliskuulta, jos lähden heti kuun alussa hänen vaatimuksestansa. Hän sanoo, että maksan niistä päivistä, jotka viivyn. Hän kertoo soittavansa pojallensa heti kun saa tietää milloin asunto vapautuu, niin tämä tietää heti varata lentoliput. Ihmettelen vähän, eikä poika puolisoineen voisi asua hänen luonansa lähtööni asti, onhan hänellä iso asunto. Mutta se ei kuulemma ole mahdollista. Sanon, että nyt viivyn perjantaihin, sitten lähden taas Budapestiin. Yritän etsiä asunnon ennen sitä, vaikka lukuvuoden alussa on muutakin kiirettä.

Jään pariksi tunniksi verkkoon asuntoilmoituksia selailemaan. Eniten kiinnostavia ja edullisia huoneistoja näyttää olevan välitteillä toimistolla, jonka englanninkielisen nimen voisi suomentaa vaikka aurinkoiseksi päiväksi.

Seuraavana päivänä, keskiviikkona ensimmäisen viron tuntini jälkeen olen laitakaupungilla mainitun välittäjän pääkonttorissa. Yhtiön päämaja on niukasti sisustetussa kerrostalokaksiossa. Minut ottaa vastaan nuori tyttö muutamalla hyvin nopeasti äännetyllä lauseella. Ilmoitan hänelle etten puhu kroaattia äidinkielenäni ja pyydän ystävällisesti hieman hitaampaa palvelua. Hän suostuu hymyillen ja muistaa pyyntöni ainakin kahden lauseen ajan. Ensiksi minun on maksettava välittäjälle panttina 30 prosenttia toivotun asunnon enimmäiskuukausivuokrasta ja allekirjoitettava sopimus yhdessä hänen kanssansa. Tyttö lupaa soittaa minulle seuraavana päivänä ja kertoa, mihin voin mennä asuntoa katsomaan.

Torstaiaamuna herään kymmenen aikoihin ja puhelu tulee yhdeltätoista. Välittäjätyttö tervehtii puolella sanalla ja samalla henkäyksellä jakaa jonkin arvokkaan tiedon ennen kuin tajuan edes vastanneeni puhelimeen. Kysyn häh ja hän neuvoo minua menemään kello brlp paikkaan ststs ja tapaamaan abadaba jotta drknprknmrkn. Kolmannella kerralla ymmärrän että näyttö on tosi hyvässä paikassa pääostoskadulla Ilicalla. Jännää.

Asunnon omistaja on mukava nelikymppinen kaveri. Hän kertoo asuneensa siinä tähän asti perheensä kanssa, mutta nyt piti muuttaa kun saivat lisäystä. Keittiö ja kaksi huonetta, joista pienempi asunnon perällä oli pikku tyttären käytössä. No, sen olisi voinut vaaleanpunaisista seinistä päätelläkin. Isossa huoneessa ja keittiössä, joita erottaa vain bambuverho, on aprikoosin väriset seinät. Kaapin ovet siniset, kukkaruukut sateenkaaren väriset, keittiö punaruskeaa ja turkoosia. Kaikissa tekstiileissä runsaasti monivärisiä painokuvia. Mutta ikkunat ovat kadulle ja etelään ja kerros on ylin, kolmas, joten näkymät ovat hienot ja pitkät molempiin suuntiin katua. Talo on kaunis, varmaan 1800-luvulta. Vuokra on vain vähän korkeampi kuin edellisessä paikassa, ja tilaa on paljon enemmän. Sitä tarvitsen kaikille teille, jotka olette luvanneet tulla käymään! Adsl-yhteyskin on kuulemma helppo järjestää. Kysyn, onko välittäjä varmasti kertonut, että tahdon asunnon vain kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Eei, ei mitään. Oli kyllä luvannut. Mutta vielä samana ehtoona, keskusteltuansa vaimonsa kanssa omistaja, Miro, lupaa asunnon minulle.

Perjantaiaamuna kymmeneltä palaan Ilicalle. Miro kysyy, kuinka paljon mulla on tavaroita. Sanon että kolmella-neljällä ratikkamatkalla tuon ne nopeasti (sekä tämä että entinen paikka ovat ihan pysäkin vieressä). Ei puhettakaan, sanoo Miro, tulen hakemaan sinut ja tavarasi autolla. Kiinni veti. Sovimme, että hän tulee hakemaan minua tiistaina neljältä, kun olen palannut Budapestin-kirjastomatkalta. Poistuessani huomaan, että kolmannesta kerroksesta pääsee ulos naapuritalon katolle, jossa nurmi kasvaa ja pyykki kuivuu. Käyn vielä kysymässä kattoterassin virkistyskäytöstä, ja saan tietää, että toisella puolella on vielä parempi istuskeluterassi, yksityinen paikka auringossa ihan kaupungin sydämessä! Palattuani kerron vuokraemännälle, että asunto on löytynyt ja hänen poikansa saa minun puolestani tulla saman tien, mutta voin hakea tavarani vasta tiistaina. Sitten soittaa välittäjätyttö, ja kertoo että minua odottaa asunnon omistaja kaupunginosassa blblbl kello mnmnmn ja toinen kadulla uglgl kello blrp. Vasta kun hän on minuutin sisään toistanut asiansa kolmatta kertaa antamatta minun keskeyttää häntä yli puolella sanalla, onnistun saamaan läpi tiedon, että olen jo löytänyt asunnon ja hänelle kovin kiitollinen. Ahaaa, siinätapauksessaheiheijahyvääjatkoa!

Eilen tiistaina ehdin puolen tunnin verran pakkailla ja olen viemässä paperiroskia keräykseen, kun Miro jo soittaa. Auto pysäköidään oven eteen, ja seitsemällä juoksulla portaat alas kaikki tavarat ovat sen sisässä. Kuudennen ja seitsemännen juoksun välissä tulee vuokraemäntä. Santeri, hän sanoo, ei sinun tarvitsekaan muuttaa, sukulaiset eivät tulekaan. Tuon olisit voinut kirjoittaa sähköpostilla tai tekstiviestinä edes pari päivää sitten, ajattelen, mutta sanon vain, että kaikki on jo valmista ja tulen ehtoosta hakemaan takuusummaani takaisin.

Ilicalla. Miro asentaa uutta pesukonetta. Minä irrottelen punaisia kiinalaisen myrskylyhdyn näköisiä verhoja. Miro lupaa palata seuraavana iltana asentamaan adsl-yhteyttä ja sanoo, että jätä ne verhot oven vierelle, hän hakee ne samalla. Sanon, että täällä on muutakin kamaa, jonka mielelläni antaisin hänen viedä. Miron lähdettyä samaan kasaan päätyvät yksi keskikokoinen ja kuusi pientä kirkasväristä tiimarityylistä taulua, räikeänkeltaiset verhot sekä pussilakana, jossa eriväriset kuviot juoksevat iloisesti tummansinisellä pohjalla. Kun olen piilottanut puna-sini-jättiruutuisen päiväpeitteen sekä siirtänyt pinkki-violetti-harmaansinis-punaisen kukkamaton keskeltä lattiaa sängyn alle, ja vaihtanut tilalle Višnjalta saamani vihreän perinnekirjaillun peitteen, viihtyvyyteni nousee huimasti. Tajuan kumminkin, että asumukseni on edelleen Takkusen Lauran Herne-kadun vuokrakämpän henkinen lähisukulainen, ja että minun on pakko saada hillityn värisiä lakanoita, verhoja ja muita kankaita, jotta mielenterveyteni säilyisi täällä.

Jälleen vanhassa paikassa. Ei, vuokraemäntä ei voi tänään palauttaa rahojani, hänellä ei niitä ole. Minun pitäisi palata seuraavana päivänä. Ja hänen mielestänsä minun täytyisi maksaa vuokraa kuluvaan päivään asti, koska avaimet ovat minulla edelleen, olkoonkin etten ole asunut asunnossa perjantain jälkeen, eikä hänellä ollut silloin mitään huomauttamista, kun sanoin, että hänen poikansa voi nyt tulla. Ja vielä helmikuultakin pitäisi maksaa niiltä päiviltä, jolloin olin paikalla, vaikka helmikuu sovittiin maksuttomaksi, ja yhteensä olin enemmän kuin kuukauden poissa putkeen. Vuokra-ajan kriteerinä on siis avainten hallussapito, minkä kuulen nyt aivan ensimmäistä kertaa. Hänellä on kyllä koko ajan ollut yhdet avaimet, mutta ei toisia pojallensa annettavaksi! Suututtaa. Mutisen jotain avainten kopioimisen mahdollisuudesta ja lähden tieheni.

Ajan ratikalla Višnjan talolle. Ajattelin kysyä lakanoita lainaksi. Olimme alustavasti sopineet, että pistäydyn muuttoiltanani, mutta portti on kiinni. Soitan. Olen ystävättären luona, vastaa hän. Onko sinulla minulle jotain Suomesta? Karkkia, vastaan. Ne voit syödä itse, onko sinulla minulle leipää? Oli, mutta ei ole enää, mutta koska et vastannut ensimmäiseen viestiini, annoin sen toiselle viikko sitten, koska ajattelin, ettet ole kotona, ja se oli menossa vanhaksi. Sinulla pitää olla leipää erityisesti minulle. No, tule toinen päivä. Ajde, bok. Ihmeissäni ja pettyneenä mietin, eikö se ihminen ajattele enää muuta kuin suomalaista leipää.

Tänään taas vanhassa paikassa käymässä tuntien välillä, aiheena raha-asiain selvittely. Saan lopulta selväksi kantani ja läpi tahtoni vuokrapäiväin määrästä, ja vaikenen taskussani olevasta paperista, joka todistaa minun maksaneen välittäjälle 900 kunaa palkkiota. Alussa olin ajatellut, että se oikeastaan kuuluisi hänen maksettavaksensa, mutta vuokraemännän tulkinta on, ettei hän mitenkään pakottanut minua lähtemään, vaan tiedusteli asiaa ystävälliseen sävyyn. Olisin siis voinut myös jäädä, minkä myös kuulen ensimmäistä kertaa. Mutta olin kuulemma tosi siivoton vuokralainen, joten hän lisää vielä seinän uudelleenmaalauksen kustannukset laskuuni, koska kirjoituspöydän alla on kuulemma tahroja seinässä. Saan takaisin loput maksamastani pantista ja viimeisen kuun vuokrasta, paitsi viittäsataa kunaa, jota hänellä ei hetkellä ole. Minun pitää palata hakemaan se huomenna, ja palauttaa myös kadonnut pyykkikoneen käyttöohje. En muista semmoista nähneeni, joten saattaa jäädä palauttamatta...

Niin, se tärkein. Osoitteeni on tästä eteenpäin Ilica ulica 50, 10000 Zagreb. Ja muistakaakin tulla kaikki tutut porukalla käymään!

Epilogi: tänään torstaina ilmoitan entiselle vuokraemännälle tekstiviestillä, ettei pyykkikoneen manuaalia löytynyt, mutta voin etsiä sen internetistä, jos hän antaa merkin ja mallin. Vastaus: hänellä ei ole internet-yhteyttä (hänen mielestänsä se liittyy jotenkin asiaan), mutta siivooja oli kuulemma löytänyt paperin, joten se siitä.