- Etsit varmaan talonmiestä?
- Sitäpä hyvinkin.
- Se on muuttanu tästä vähän matkan päähän. Tossa taululla on puhelinnumero.
- Nii eli tästä sitä ei enää tavota?
- Ei enää.
- No kiitos ja hyvää jatkoa.
- Moikka.

Ehtoo oli jo aika pitkällä ja väsytti armottomasti, joten en viitsinyt enää soittaa. Olin yrittänyt suojata untani apteekista hankkimillani korvatulpilla, mutta laitoin ne vähän väärin. Sitten aamutuimaan vasta opin puristamaan ne oikean muotoisiksi. Samanlaiset earit oli intissäkin, mutta sielläkin tkm Junttilalla oli ollut vaikeuksia sovittaa niitä korviin. Tkm Junttilalla oli monia muitakin sopeutumisvaikeuksia ko. laitoksessa, joten vääränlaiset korvat täydensivät vain yleiskuvaa. En vieläkään täysin ymmärrä, miksei kukaan muu unohdellut varusesineitänsä läheskään niin usein kuin minä, miksi nukahdin tuvassa aina viimeisenä, tai miksi minut tunnettiin lakkini kallistuskulmasta, enhän mitenkään tietoisesti pitänyt sitä vinossa?

Lopulta nousin vasta iltapäivällä, mutta edelleen väsyneenä, olihan toissayö jäänyt liki unetta. Pankissa aikaa kului paljon ja hitaasti. Kansalliskirjastossa sitten opin käyttämään mikrofilminlukijaa. Uuden Suomen numero 229 vuodelta 1946 ei sisältänyt Jalo Kaliman etymologiaa puusniekka-sanalle. Ei, vaikka luin läpi melkein koko numeron. Mutta silmään osui mielenkiintoinen artikkeli Kuusamon jälleenrakennustyömaista, joilla työvoimasta oli niin kova pula, että työmiehille oli maksettu etelään nähden moninkertaisia palkkoja. Ja miten reagoi valtiovalta? Sakottamalla liikaa maksaneita firmoja ja jäädyttämällä työluvat. Nykypäivän näkökulmasta vaikuttaa tietty idiootin touhulta: eikös olisi mieluummin pitänyt avustaa jälleenrakentajia lisätyövoiman rekrytoinnissa? Tajusin vasta kun luin pitemmälle, että noilla toimilla pyrittiin torjumaan inflaatiota. Moiseen kun ei Suomessa ole enää kenelläkään valtaa, joten ei tullut edes mieleen...