Tuli käytyä Mordoviassa, ja samalla tietysti Venäjällä. Ei vakkaa ilman kantta. Kahdeskymmeneskolmas Ifusco, minulle seitsemäs. Ensimmäistä kertaa unkarilaisten porukassa sinne ja takaisin. Tunnelmat olivat kovin ristiriitaiset, tietysti. Venäjän-matkailu hermostuttaa minua, ja varmasti useimpia muitakin meitä ulkomaalaisia. Eivätkä vastaanottajamme sitä vähemmän hermostuttavaksi tehneet. Kolme poliisia hotellin joka kerroksessa ja maaseuturetken joka tienristeyksessä eivät lisänneet turvallisuuden tunnetta. Paikallisten kanssa ystävystymistä ei edistänyt heidän tehtävänsä hiljaisesti kytätä meitä jokaisella julkisella paikalla.

Hauskaa kyllä oli runsain mitoin, mutta ihan eri syistä kuin järjestäjät olivat suunnitelleet. Ei kukaan meistä ulkomaalaisista oikein innostunut kaupunkikierroksen pääkohteesta, upouudesta urheilukeskuksesta. Ja vain yhden ei-venäjäläisen näin osallistuvan meille maaseutukierroksella järjestettyyn urheiluohjelmaan yhtä uutukaisessa kuntoiluhallissa. Kulttuuriohjelma ei jättänyt kylmäksi, mutta hauskimpia ohjelmanumeroita taisivat olla ne kaikkein vakavimmiksi tarkoitetut. Pompöösi avajaisseremonia, 80-luvun kimalteiset paikallisdiskotähdet, delegaatioitten huudattamiskilpailu, suurvenäläinen estradiohjelma, mummojen ja pikkulasten kiusaaminen koulun lavalla sekä ylipitkitetty stadionkonsertti 30 asteen helteessä täyttivät mielen kuin suuhun tungettu pöllön oksennuspallo. Ja 300 opiskelijaa yhdessä konferenssissa on liikaa, erityisesti kun isolla osalla venäjäläisiä osallistujia ei ollut mitään tekemistä fennougristiikan kanssa.

Miksi sitten kannatti tulla? Tooraman pojat Andrei Romaškinin johdolla lauloivat meille. Kutsuttu joukko ersäläisen mieskuoron ystäviä ja ystävien ystäviä pienessä huoneessa. Laulu virtasi mieleen uutena voimana, joka lääkitsi pitkän matkan ja oudon kohtelun tuomat naarmut. Ja me lauloimme takaisin niin kuin vain osasimme. Poistuimme yöhön pirteinä kuin pikkulapset.

Mitä muuta positiivista? Vanhat Ifusco-parrat taas koossa, jälleen yhdessä! Nuoria tietysti opiskelijakonferenssiin kaivattaisiin, mutta se toivottavasti korjaantuu ensi Ifuscossa, joka pidetään vihdoin Helsingissä. Ensi keväänä avautuu siis mahdollisuus luoda uudellen vanhojen Ifuscojen parhaat puolet: pienen tapahtuman perheyhteys, opiskelijoitten oma-aloitteisuus ja itse järjestäminen, kontaktit majoittajien ja majoitettavien välillä. Ehkä tänä vuonna ensi kertaa järjestetty Groningenin varjo-Ifuscokin saadaan yhdistettyä emokonferenssinsa kanssa.

Entä paluu Saran Ošiin? Paljon oli uutta. Supermarketista hotellia vastapäätä oli hurja herkkuvalikoima - ja vartijoita enemmän kuin asiakkaita. Uusi kiilteleväkupolinen kirkko. Kaikki keskustan talot oli maalattu uudestaan, ja värivalintakin osoitti aika hyvää makua. Täysremonttiin oli pantu vanha tori, jossa lihoja myytiin ilman pakkausta pöytien päällä ja laki kihisi lintuja. Uusi pramea auditoriokin oli yliopistoon rakennettu - tosin akustiikka oli aivan onneton eikä esitelmiä tahtonut korkokenkien kopinalta kuulla.

Mikä oli mielenkiintoisinta? Ehkäpä se löytyy kuvasivulta: http://kuvablogi.com/blog/3393/4/1/